lauantai 31. tammikuuta 2015

hei taas!

Hei taas pitkästä aikaa en ole paljon kirjoitellut, kun ei ole ollut aihetta. Mutta nyt vähän kirjoittelen ratsastuksesta. Eli tänään oli ratsastus menin Daalialla. Menimme maastoon Pami ajatteli tehdä vähän pitemmän maasto lenkin kun teimme mutta kun yksi ratsastaja tippui päätimme mennä vain pelkkää käyntiä, eli jouduimme tekemään lyhyemmän maasto reitin. Daalia oli nätisti koko maaston ajan. Kun tulimme tallille niin sitten kentällä vähän laukkailtiin ja ravattiin. Daalia meni oikein hienosti vaikka oli vähän vauhtia mukana :D Tähän ei nyt valitettavasti kuvia.


lauantai 17. tammikuuta 2015

Ratsastusta!

Elikkä minulla oli lauantaina ratsastustunti menin Fionalla eli sillä ponilla millä tahdoinkin:)Pääsinkin aika helpolla kun Siiri-Maija oli maastossa Pamin kanssa ja Siiri-Maija meni siellä Fionalla
niin pääsin helpolla kun Fiona olikin jo valmiina. No kerron nyt tarkemmin tunnista
Fiona oli aluksi vähän laiska ja tuntui tosi jäykältä no kyllä siitä sitten vähän rentoutu.
Ravissa sitä piti vähän hoputtaa kun tyttö tahtoi vaan laiskotella oli varmaan rankka maasto :D
Mutta Fionalle en antanut kyllä lupaa pitää taukoa joten reippaasti sitten vaan käskytin sitä.
Kun alettiin laukkaamaan niin sitten se reipastuikin. Laukat menivät sitten tosi hyvin :D :D


Fiona♥


Fiona
vanhakuva








torstai 15. tammikuuta 2015

Eka ratsastus 2015

Noniin elikkä ensimmäinen ratsastus tunti 2015 käynnistyi Annilla. Menimme kentälle ja nousimme ponien selkää ensin käveltiin  alku käynnit sitten tehtiin käynnissä molempiin päätyihin pääty ympyrät ja sivuille pysähdykset sitten jatkettiin  suoraa uraa pitkin ravissa, ja sitten taas päätyihin pääty ympyrät ja pitkille sivuille pysähdykset ravissa. Sitten jatkettiin suoraa uraa pitkin ravissa tehtiin varmaan jotain muutakin mutta en nyt muista:/ sitten annettiin poneille pitkät ohjat ja käveltiin vähän aikaa. Sitten otettiin taas ohjat tuntumalle ja lähdettiin raviin ratsastuksen opettaja kysyi että kuka haluaa laukata no kaikki tietenkin halusi paitsi Elli, no sitten alettiin laukkaaman vasempaan suuntaan ja nostettiin laukka aina portin kohdalta, ne jotka eivät halunneet laukata menivät uran keskelle. Annilla laukka sujui hyvin vaikka ensin pelkäsin että se tekisi pukin mutta ei tehnyt laukat menivät mukavasti sitten vaihdettiin suuntaa ja laukattiin toiseen suuntaan sekin meni hyvin Annilla on kyllä iso laukka. Laukat menivät kaikkien osalta hyvin paitsi Fiona meni vähän pukkilaukkaa, mutta muuten selvittiin ihan hengissä:)Sitten käveltiin loppu käynnit ja Anni ei jatkanut tunnille joten vein sen karsinaan ja koska Anni meni 13-14 jälkeiselle tunnille niin se jäi sitten karsinaan otin kamppeeni ja lähdin kotiin odotan innolla toista kertaa tahtoisin mennä Etydillä tai Fionalla no saa nähdä :D


Anni♥